Referenssikohde
Sct. Albanin koulu

Ympärivuotiseen oppimiseen, leikkimiseen ja liikkeeseen rakennettu leikkipaikka
Tanskan Sct. Albanin koulussa leikkipaikkaa käytetään ympärivuotisesti, jopa silloin kun Tanskan sää on kaikista ennalta-arvaamattomin. Tämä tarkoitti, että koulu tarvitsi kestävät ja korkea laatuiset välineet, jotka motivoivat kaikenikäisiä lapsia menemään ulos liikkumaan ja leikkimään kaikkina vuoden aikoina.
Koulussa on 220 oppilasta ja 50 päiväkotilasta, joten he tarvitsivat ratkaisun, joka sopisi kahdelle täysin eri ikäryhmälle. Leikkipaikka suunniteltiinkin niin, että siellä on erikseen alue päiväkotilaisille ja oma alue koululaisille. Molemmille alueille valittiin välineitä, jotka vastaavat lasten tarpeita, kykyjä ja leikkimieltymyksiä.
Leikkipaikan valmistumisen jälkeen sekä koulu että päiväkoti ovat nähneet yhä useamman lapsen leikkivän leikkipaikalla. Päiväkodin alueella leikkipaikasta on tullut paikka, missä lapset pääsevät leikkimisen ohessa harjoittelemaan tärkeitä taitoja, kuten vuorottelua, yhteistyötä ja motoristentaitojen kehittämistä. Uudet välineet ovat tuoneet uutta motivaatiota vanhemmille lapsille ulkoaktiivisuuteen.
KOMPAN ja Sct. Albanin koulu ovat tehneet yhteistyötä jo monien vuosien ajan ja pitkä kumppanuussuhde näkyy leikkipaikan laadussa ja pitkäikäisyydessä. Huoltotarpeet ovat vähäiset ja aina kun huoltoa tarvitaan, KOMPAN reagoi niihin nopeasti, jotta leikkipaikka pysyy kokonaan käytössä ja sitä tarvitsee pitää pois käytöstä mahdollisimman lyhyen aikaa. Koulu saa mielenrauhaa, kun he pystyvät luottamaan tähän ja se takaa myös sen, että leikkipaikan arvo pysyy vuodesta toiseen.

"On kiistaton tosiasia, että lapset ovat onnellisempia, jos heillä on motivoiva leikkipaikka, missä he voivta leikkiä välitunnilla. Ja onnelliset lapset oppivat helpommin."
- Lars Bendix, Sct. Albanin koulun entinen rehtori, Tanska
Suunniteltu koulun kanssa lapsia varten
Kaikki välineet on valittu läheisessä yhteystyössä koulun ja päiväkodin kanssa, jotta voidaan varmistaa, että he saavat juuri ne välineet, mitä oppilaat tarvitsevat.
Koululaisten leikkipaikalle he valitsivat Löytöretkeilijän kupolin. Tämän kupolin käyttäjäkapasiteetti on suuri (70 lasta) ja se sopii 5-12-vuotiaille lapsille, minkä vuoksi se on useiden kouluikäisten lasten suosiossa. Kiipeily kehittää motorisia taitoja sekä voimaa, minkä lisäksi oppilaille löytyy paljon hengailupaikkoja, joista erityisesti tytöt nauttivat.
Street workout -harjoittelupaikka valittiin vanhemmille lapsille, jotka usein kokevat olevansa "liian vanhoja leikkipaikalla leikkimiseen". Se sijaitsee kauempana leikkipaikasta, jotta oppilaat voivat mennä sinne hengailemaan.
Koulurakennus on kaunis ja vanha, joten leikkipaikan tuli sopia sen ulkonäköön. Leikkisä Robinia fantasiatorni valittiin päiväkotilaisille. Satumaisessa välineessä on useita liukumäkiä sekä köysisilta, joka haastaa tasapainoa ja koordinaatiota. Leikkipaneelit ovat hauska ja luova tapa nuoremmille lapsille oppia ja leikkiä vierekkäin.

Fyysinen
Liikkumisesta syntyvä ilo: motoriset taidot, lihasvoima, aerobinen liikunta ja luuntiheys.

Kognitiivinen
Oppimisesta syntyvä ilo: uteliaisuus, syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen ja maailman ymmärtäminen

Sosiaalis-emotionaalinen
Yhdessäolosta syntyvä ilo: tiimityöskentely, suvaitsevaisuus ja yhteenkuuluvuuden tunne

Luovuus
Luomisesta syntyvä ilo: yhdessä luominen ja materiaalien kokeilu
Tämän kokonaisuuden tuotteet
Tutustu standardituotteisiin, jotka ovat samanlaisia tai samankaltaisia kuin tässä ratkaisussa olevat tuotteet.
Haluatko tietää lisää tällaisista ratkaisuista?
Täytä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Aktivoi kartta klikkaamalla
ja löydä KOMPAN kohde läheltäsi