IHASTU, VIIHDY, KEHITY

Leiki KOMPANin tavalla

lapset keinuvat luonnonmukaisella puisella leikkikentällä

Tiivistettynä kolmeen sanaa: IHASTU, VIIHDY, KEHITY

KOMPANin yksilölliset ratkaisut kiinnostavat käyttäjiä, saavat leikkijät viihtymään pidempään ja houkuttelevat heidät takaisin kerta toisensa jälkeen. Tämä johtuu siitä, että teemme kehitystyötä aina yhdessä käyttäjien kanssa. Kolme keskeistä seikkaa – IHASTUMINEN, VIIHTYMINEN JA KEHITTYMINEN – on huomioitu kaikissa KOMPAN-ratkaisuissa, ja sen näkee selvästi myös jokaisen uuden sukupolven iloisista kasvoista. Leikki avaa ovet tulevaisuuteen.

IHASTU

Silmät suurenevat hämmästyksestä, suu loksahtaa auki jännityksestä, ja jalat lähtevät villiin juoksuun kohti seikkailua. Tätä tarkoittaa leikkipuistoon saavuttaessa koettava ihastuttava vau-efekti. Se erottaa KOMPAN-tuotteen kaikista muista. Se vastaa lasten sisäiseen muutoksen, vaihtelun ja kehittymisen tarpeeseen. Jatkuva tarve kokea jotakin uutta ja jännittävää toteutuu vain, kun kokija ihastuu näkemäänsä.

Wooden robinia ship

VIIHTYMISKERROIN

”Ei ihan vielä” on vastaus, jonka haluamme kuulla, kun lapselle ehdotetaan kotiinlähtöä. Siihen tiivistyy, miten hyvin leikkipuistossa viihdytään. Jokaisessa leikkitilanteessa pitäisi olla jokin uusi mahdollisuus, joka antaa tilaa uusille tulkinnoille. Viihtymiskerroin vaalii sosiaalista kanssakäymistä sekä innostaa kaikenikäisiä ja kaikenkykyisiä lapsia jatkamaan leikkiä pidempään.

KEHITY

Leikkiminen on hauskanpitoa, mutta siihen sisältyy paljon muutakin. Naurun – ja joskus myös kyynelten – takana on omien taitojen, yhteistyön ja kilpailuhalun kehittyminen. Taitojen kehittäminen on KOMPAN Play Instituten asiantuntijoiden päättymätön tehtävä. Nämä asiantuntijat miettivät uusia tapoja kehittää motorisia taitoja, koordinaatiota ja tasapainoa. Älyllinen oppiminen on yhtä tärkeää, eli kognitiivinen kehitys, kommunikointi, kielellinen kehitys ja sen ymmärtäminen, miten hienot ideat kehitetään onnistuneeksi lopputulokseksi.

Kids on rope and wood playground
IHASTU, VIIHDY, KEHITY

Haluatko tutkimustietoa leikkikentistämme?

Katso kaikki tutkimukset

Ota meihin yhteyttä jo tänään

Täytä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.