Referenssikohde

Rudolf Steiner -koulu, Ruotsi

Hero Image

Tapauksen yksityiskohdat

Sijainti

Norrköping, Ruotsi

Asiakas

Rudolf Steiner -koulu

Sektori

Ikäryhmä

6+

Käyttäjäkapasiteetti

70+

Rahoitus auttoi toteuttamaan heidän unelmien leikkipaikan

Norrköpingissä sijaitseva Rudolf Steiner -koulu unelmoi uudesta koulun leikkipaikasta, joka rohkaisisi kaikenikäisiä oppilaita olemaan fyysisesti aktiivisempia. Koululla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahoitusta oppilaiden ja opettajien vision toteuttamiseen. Sen vuoksi koulu haki KOMPAN Ruotsin perustamaa Let's Pep -avustusta, minkä tavoitteena on tukea fyysistä aktiivisuutta lisääviä projekteja.

Projektille myönnettiin 16 500 euron rahoitus, minkä avulla koulu ylitti alkuperäisen tavoitteensa. Koulun leikkipaikalle saatiin esterata, ulkokuntoilualue, keinut ja koripallokenttä. Nykyään koulunpiha on täynnä toimintaa - välitunneilla, liikuntatunneilla ja koulun jälkeen. Opettajat ovat myös kertoneet, että konfliktit ovat vähentyneet merkittävästi ja keskittyminen tunneilla on parantunut.

"Let's Pep -avustus antoi meille mahdollisuuden herättää henkiin omasta mielestämme Ruotsin kauneimman koulun pihan - tila, joka kutsuu leikkiin, fyysiseen aktiivisuuteen ja rentoutumiseen."

David Bergström

Rehtori, Rudolf Steiner -koulu, Norrköping

Hauskat välitunnit kaikenikäisille

Koululle oli tärkeää, että se pystyi tarjota kaikille oppilaille enemmän mahdollisuuksia fyysiseen aktiivisuuteen leikkipaikallaan - aina esikoulusta yhdeksännelle luokalle asti. Koulu halusi myös, että välineet sulautuvat luonnollisesti koulun lähiympäristöön. Lopputuloksena vanhemmille oppilaille tuotiin ulkokuntoilualue ja nuoremmille oppilaille luotiin keinu sekä 30 metriä pitkä rata - kaikki välineet valittiin kestävästä robiniapuusta. Lisäksi koripallokenttä päivitettiin uusilla koreilla, jotka asennettiin 305 cm korkeuteen virallisten säännösten mukaisesti.

Rata on ideaali tasapainon, lihasvoiman ja koordinaation kehittämiseen. Oppilaat voivat käydä läpi koko radan eri tavoilla tai keskittyä kiipeämään ja leikkimään yhdellä esteellä. Oppilaiden empatia ja ryhmätyötaidot kehittyvät, kun esterataa käyttää useampi oppilas yhtä aikaa. Ulkokuntoiluvälineestä löytyy kymmenen eri pistettä, minkä ansioista useat oppilaat voivat treenata saman aikaisesti. Lisäksi alueelle on lisätty yksittäisiä kuntoiluvälineitä, jotka tarjoavat entistä enemmän mahdollisuuksia aktiivisuudelle.

Kuntoilukonsepti keskittyy kehonpainoharjoitteisiin, mikä tarkoittaa, että jokaisella pisteellä pystyy tekemään useita eri harjoitteita. Tämän ansiosta oppilaat voivat käyttää välinettä perinteiseen voimaharjoitteluun, leikkimieliseen kuntoiluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen - ideaali tapa motivoida ja esitellä kuntoilua tämän ikäisille nuorille. Oppaastamme, leikkivälineet koulunpihoille, löydät suositut leikkivälineet kouluille, lisää inspiraatiota ja käytännön vinkkejä mitä koulun pihan leikkipaikkaa suunnitellessa tulisi ottaa huomioon.

Fyysinen

Fyysinen

Liikkumisesta syntyvä ilo: motoriset taidot, lihasvoima, aerobinen liikunta ja luuntiheys.

Kognitiivinen

Kognitiivinen

Oppimisesta syntyvä ilo: uteliaisuus, syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen ja maailman ymmärtäminen

Sosiaalis-emotionaalinen

Sosiaalis-emotionaalinen

Yhdessäolosta syntyvä ilo: tiimityöskentely, suvaitsevaisuus ja yhteenkuuluvuuden tunne

Tutustu standardituotteisiin, jotka ovat samanlaisia tai samankaltaisia kuin tämän kokonaisuuden tuotteet.

Tämän kokonaisuuden tuotteet

Haluatko tietää lisää tällaisista ratkaisuista?

Täytä yhteystietosi, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.

Aktivoi kartta klikkaamalla

ja löydä KOMPAN kohde läheltäsi

Haluatko nähdä muita koulukohteita?